Panel 1

Ayurveda Studio Nadi

NAISILLE, JOTKA TARVITSEVAT TUKEA UUDEN,  TERVEELLISEN,  TASAPAINOISEN JA ONNELLISEN ARJEN ALOITTAMISEEN.

Olen työskennellyt suurissa suomalaisissa yrityksissä  reilun kahdenkymmenen vuoden ajan ja työni onkin ollut erittäin mielenkiintoista ja antoisaa. Olen saanut tutustua eri maihin, kansallisuuksiin ja moniin mielenkiintoisiin ihmisiin ympäri maailmaa. Olen saanut seurata suurten kansainvälisten ketjujen saapumista Suomeen, nettikaupan kehitystä ja muodin vaihteluita. Olen ollut hyvin etuoikeutettu matkustellessani ja nauttiessani työstäni.

Matkustellessani  Aasiassa tutustuin Ayurvedaan. Kävin Intiassa ja Kiinassa työskennellessäni usein työpäivän päätteeksi hieronnassa. Työpäivän ajatukset katkesivat, stressi helpotti ja  kiireet haihtuivat,  olo tuntui upealta ja sain nukuttua yöni hyvin.  Kalkutassa ollessani,  taas kerran ihanan rentouttavan hieronnan jälkeen, aloin kysellä enemmän mistä hieronnasta sai näin paljon hyviä vaikutuksia ja sain tietää, että olin täydellisesti lumoutunut Ayurvedisen hoidon voimasta ja sen hyvistä vaikutuksista.

2015, 2016 Ayurvedahoitaja:  Tuntui luontevalta ja hyvin mielekkäältä hankkia ayurvedahoitajan pätevyys, jotta voin tarjota rentouttavia, hoitavia  ja parantavia hierontakokemuksia.  Olen myös koulutettuhieroja ja urheiluhieroja. Hierojan ammattitutkinnon on olen suorittanut vuonna 2003 työni ohessa.

2016 Ayurveda Elämäntaidon Ohjaaja: Ayurveda vei mukanaan.  Ayurvedahoitojen  lisäksi kiinnostuin oikeasta ruokavaliosta, sekä terveyden vaalimisesta, kiireisessä arjessa. Aloitin opiskelut Suomen Ayurveda-Instituutissa. Valmistuin Ayurveda Kehon ja Mielen Terveyskonsultiksi vuonna 2018 ja  voin nykyään tarjota asiakkailleni kokonaisvaltaisempaa ayurvedistahoitoa; elintapojen ohjaamista,  kehotyypille sopivan ruokavalion ja liikunnan löytämistä, terveyden vaalimista ja sairauksien ennaltaehkäisyä.

2018 Suomen Ayurvedayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja

2018 Peter Hess Academy, Sointukylpyohjaaja

2018 Peter Hess Institut, Sound of Yoga Säestäjä

2019 Ayurveda Kehon ja Mielen Terveyskonsultti

2021 Ayus valmentaja

Missioni: Autan naisia pitämään huolta itsestään kiireisen arjen keskellä – terveyden vaalimiseksi.

IMG-20190416-WA0031.jpg

Panel 2

HOIDOT

Uusi hoitohuone on avattu Lähderantaan. Tervetuloa.

Tässä kommentti, joka lämmitti niin ihanasti,että haluan jakaa sen sinun kanssasi:

Kaunis ja tunnelmallinen hoitotila, jossa arjen murheet ja stressi
unohtuvat täysin. Rentouttava öljyhieronta saa kehon nesteet hyvin
liikkeelle ja kaikki lihasjännitykset helpottavat. Hieronnan jälkeen
keho ja mieli ovat niin rauhoittuneessa tilassa että kannattaa ottaa
rennosti ja uni maittaa hyvin yölläkin. Täydellinen hierontaelämys jota
voin suositella lämpimästi kaikille.

  • Kirsi

Kärsit ehkä stressistä, närästyksestä, turvotuksesta, ummetuksesta, unettomuudesta, väsymyksestä, riittämättömyyden tunteesta tai liiallisesta aktiivisuudesta? Usein hyväksymme nämä arkisina ärsykkeinä, jotka ovat osa elämäämme. Nämä ovat kuitenkin kehosi viestejä, että se ei voi hyvin.  Ayurvedisessä elämäntaidonohjauksessa käydään läpi vaihtoehtoja paremman elämänlaadun löytämiseen, oiken ruokavalion, unen ja liikunnan tasapainoon.  Hieronta on tärkeä osa kehontoimintojen tasapainottamisessa ja puhdistamisessa. Hieronnoilla poistetaan epäpuhtauksia ja kuonaa kehosta –  saadaan ruoansulatus toimimaan, olo kevyemmäksi ja mieli rauhalliseksi. 

Elämäntaidon​ohjaus​ ​-​ ​konsultaatio​ ​(2-3h)

Konsultaatiossa määritetään kehotyyppisi ja laaditaan kehotyypillesi sopiva ruokavalio: kullekin kehotyypille oikeanlainen ruokavalio ylläpitää terveyttä ja ehkäisee sairauksia. Kaikki terveelliset ruoat eivät ole terveellisiä jokaiselle, sillä meillä on erilainen kehonrakenne, energiantarve ja aineenvaihdunta. On tärkeää noudattaa  oman kehotyypin mukaista ruokavaliota. Kuitenkin muistaen, että ruoasta tulee nauttia ja se ei saa olla vain syömistä ohjeen mukaisesti.

Konsultaatiossa laaditaan kehotyypillesi sopiva ruokavalio- ja elämäntapaohjeet ja 1 kk aloitusohjelma, jonka jälkeen on seurantakäynti.

Koko​ ​kehon​ ​Ayurveda​ ​öljyhieronta (2h)

Koko kehon ayurvedinen öljyhoito lieventää stressiä,  rentouttaa lihaksia, avaa niveliä ja lisää niiden liikkuvuutta, notkistaa selkärankaa ja parantaa aineenvaihduntaa.  Hoito antaa kokonaisvaltaisen rentoutuneen hyvänolon. Hoito tehdään lämpimällä, ayurvedisellä luomuhierontaöljyllä, joka ravitsee ja hoitaa ihoa.

Asiakkaani kommentti, joka oli niin ilahduttava saada, että haluan jakaa sen kanssasi:

Olen käynyt säännöllisesti Riitan hieronnassa jo viiden vuoden ajan. Aluksi halusin urheiluhierontaa, mutta Riitta havaitsi kiireisen elämäni vaativan pehmeämpiä tapoja pitää kehostani huolta. Kokeilin Ayurveda-hoitoja ja huomasin niiden rentouttavan kehoni lisäksi ajatuksiani ja päätäni, jossa tekemättömät asiat poukkoilivat tavallisen hieronnan aikana. Pari tuntia koko kehon Ayurveda öljyhieronnassa rentouttaa rasittuneen kehoni ja pistää aineenvaihdunnan liikkeelle. Toisinaan kun kasvoni ja kaulalihakseni ovat kireät ja ihoni on harmaan väsynyt, valitsen kasvo-päähieronnan, jossa hieronta alkaa jalkojen lämpimällä kylvyllä ja hieronnalla, selän käsittelyllä ja aktivoimisella istuen ja siitä päänahan käsittelystä siirtyen  hoitopöydälle hyvin öljyiseen kasvohierontaan, jossa eri kasvojen alueet käydään huolellisesti ja taitavasti läpi. Hoito rentouttaa ihanasti ja ihooni palautuu terve puna – hoidon jälkeen peilistä katsoo nuorempi minä!  Ayurveda-hoito katkaisee oravanpyörän ja irrottaa arjesta. Oloni on uudistunut ja tunnen itseni taas upeaksi naiseksi!

  • Tiina V, 58

Kasvo-päähieronta​ ​(1.5h)

Syvästi rentouttava ja hoitava ayurvedinen kasvo-päähieronta. Hoito lieventää stressiä, rauhoittaa mieltä ja helpottaa yliaktiivista ajatustoimintaa, virkistää ja kirkastaa silmiä, vähentää kasvojen alueen jännitystiloja, laskee silmänalusten turvotusta sekä vähentää tummia silmänalusia ja silmäpusseja. Hoito rentouttaa ja antaa kasvoille upean hehkun.

Yrttinyyttihoito​ ​(2h)

Selkäpuolen, jalkojen ja käsien lihaksia ja niveliä hoitava ja voimakkaasti rentouttava ayurvedinen lämmin yrttinyyttihoito. Hoito tehdään lämpöisellä ayurvedisellä öljyllä ja yrttinyyttejä käytetään lihasten rentouttamiseen ja nivelten avaamiseen. Lisäksi yrttinyytit lisäävät aineenvaihduntaa ja ravitsevat syksyn/talven kuivattamaa ihoa.

Hoidoissa käytettävät öljyt ovat puhtaita Frantsilan ayurvedisiäöljyjä, joihin on sekoitettu yrttejä, jotka sopivat  kehotyyppisi tasapainotukseen.

Äänimaljahieronta (1 h)

Kokonaisvaltainen  äänimaljahieronta puhuttelee kehoa ja mieltä. Hieronta syvärentouttaa, vahvistaa ihmisen perusluottamusta, helpottaa irtipäästämistä, edistää terveyttä, harmonisoi, uudistaa ja antaa elinvoimaa, tukee ja parantaa kehotietoisuutta.

Jokainen äänimaljahieronta on ainutlaatuinen. On monia tekijöitä, jotka vaikuttavat äänten tiedostamiseen ja vaikutukseen, kuten elämäntilanne, elämänkokemukset, tieto, musiikin ymmärrys, valmius äänikokemukseen ja mieltymykset.

Äänimaljahieronnassa kauniisti soivat maljat asetetaan keholle tai väittömästi kehon läheisyyteen.

Äänimaljahieronta voidaan myös yhdistää kasvo-päähierontaan tai kokovartalohierontaan.

sound of yoga 6.jpg

Sointukylpy ja Sointumatka (1,5 h)

Sointukylvyt ja sointumatkat järjestetään noin 10-25 hengen ryhmille.

sounf of yoga 8.jpg
Panel 3

Blogi

TERVETULOA MINIRETRIITTIIN 25.5.2023 KLO 18-20 LAAKSOLAHDEN MONITOIMITALOLLE

Hei  Tervetuloa voimaantumaan Miniretriittiin Laaksolahden monitoimitalolle 25.5.2023 klo 18-20. Kevät on jo lopuillaan. Kesä, loma ja lämpöiset illat  ovat aivan nurkan takana. Saatamme tuntea itsemme  uupuneiksi tässä kohtaa vuotta. Anna aikaa itsellesi ja tule virkistymään ja voimaantumaan suosittuun  Miniretriittiin. Teemme lempeitä energiaa tasapainottavia joogaliikkeitä, jotka johdattavat sinut lähes huomaamattomasti ihanaa olemisen tilaan. Tämän jälkeen vain makoilet lattialla kuunnellen äänimaljojen,kongin ja … Continue reading TERVETULOA MINIRETRIITTIIN 25.5.2023 KLO 18-20 LAAKSOLAHDEN MONITOIMITALOLLE

TERVETULOA MINIRETRIITTIIN TO 20.4.2023 KLO 18-20 LAAKSOLAHDEN MONITOIMITALOLLE

Tervetuloa huhtikuun kevätpuhdistus keholle ja mielelle -miniretriittiin torstaina 20.4. klo 18 – 20 . Anna aikaa itsellesi ja tule rauhoittumaan, rentoutumaan  ja nauttimaan kauniisti soivista äänimaljoista, gongista ja Kosch-kelloista sekä lempeästä  joogasta. Voit jättää hetkeksi roolit ja vastuut ja keskittyä  vain itseesi, hengitellen rauhallisesti ja kuunnellen omaa kehoasi. Tehdään lempeästi ja rauhallisesti avaavia sekä puhdistavia joogaliikkeitä,  … Continue reading TERVETULOA MINIRETRIITTIIN TO 20.4.2023 KLO 18-20 LAAKSOLAHDEN MONITOIMITALOLLE

Panel 4

Ota yhteyttä

Otathan yhteyttä, niin jutellaan lisää ja varataan juuri sinulle sopiva hoito.